Tietoisuus on Jumalan kuva

”Tervetuloa”, vanha mies sanoi. ”Missä minä olen?”, minä kysyin. ”Olet siirtynyt nukkuessasi rajan toiselle puolelle. Unihan sijoittuu osittain henkimaailmaan, jota värittävät omat henkilökohtaiset kokemukset.”, vanha mies sanoi. ”Mistä minä tiedän, että olen oikeasti kuollut?”, minä kysyin. ”Tulet sen ajan saatossa huomaamaan.”, vanha mies sanoi. ”Missä minä vietän aikaani?”, kysyin. ”Voit itse luoda ajatuksen voimalla sellaisen paikan, kuin minkä haluat ja mikä itseäsi miellyttää. Äläkä missään nimessä pelkää.”, vanha mies sanoi. ”Miksi en saisi pelätä?”, kysyin. ”Pelkotila voi ajaa sinut paikkoihin, joita et halua nähdä. Joudut silloin henkisesti kehittymättömämpien olentojen seuraan.”, vanha mies totesi. ”Joudun lähtemään nyt toisaalle, mutta annan sinulle nimeni muistilapulla, jotta voit ajatuksesi voimalla kutsua minut paikalle, jos esimerkiksi kohtaat ongelmia. Ajattelen silloin sinua, ja olen välittömästi luonasi.” Vanha mies ojensi muistilapun, jossa hänen nimensä oli. ”Minut on valittu henkilökohtaiseksi ohjaajaksesi, mutta nyt minun täytyy mennä”, vanha mies sanoi, ja samalla hän hävisi näkökentästäni kuin savuna ilmaan.

Katselin ympärilleni, ja olin vihreällä niityllä. Aurinko paistoi, ja linnut lauloivat. Kauempana oli hahmoja, lienevätkö ihmisiä. Kävelin niityllä lähemmäksi, ja näin ihmisten keskustelevan toisilleen. Kiinnostukseni heräsi etenkin nuoreen, kauniiseen naiseen. Menin hänen luokseen, ja kysyin; ”Kauanko olet ollut täällä?”. Nuori nainen vastasi; ”Olen viettänyt henkimaailmassa maapallon ajanlaskun mukaan noin 735 vuotta. Voimme lähteä täältä asunnolleni.”. ”Kuinka niin?”, minä kysyin. ”Seksihän sinulla oli mielessäsi.”, nainen vastasi. ”Mistä sinä sen tiedät?”, kysyin. ”Henkimaailmassa voidaan lukea toisten ajatuksia kuin avointa kirjaa, kunhan sen taidon ensin opettelee. Ulkonäönkin saa mieleisekseen, mutta samassa ulkonäössä on hyvä pitäytyä, jotta muut tunnistaisivat sinut helpommin.”, nainen totesi.

Nainen otti kädestäni kiinni, ja hetkessä siirryimme paikasta toiseen, hienon valkoisen kartanon etupihalle. Kartanoa reunusti kaunis puisto. ”Täällä minä asun.”, nainen totesi. Hän avasi oven, ja menimme sisään. Aloitimme heti kiihkeän suutelun. Se johti toiseen jos kolmanteenkin asiaan, ja koimme kummatkin täyttymyksen. Hetkeä myöhemmin naisen jalkovälistä ilmestyi kirkkaan valkoinen, pieni valopallo. Ihmettelin, mikä tuo oikein on? Nainen totesi, ”Se on meidän yhteinen lapsemme, joka joutuu kehittymään henkisesti fyysisessä kehossa.” Valopallo lähti pois kaukaisuuteen. ”Ehkä tapaamme lapsemme joskus tulevaisuudessa.”, nainen tokaisi.

Hyvästelin naisen, ja lähdin kävelemään. Näkökentässäni ei näkynyt toista taloa, vaan vehreää kasvillisuutta. Päätin tahdonvoimallani alkaa rakentamaan itselleni mieluista asuinpaikkaa. Kun olin taloon tyytyväinen, asetuin sinne pysyvästi. Aikaa kului, ja arki sujui rutiinilla. Eläminen ei poikennut juurikaan maan päällä eletystä, ainoastaan puitteet olivat hulppeammat.

Päivä päivältä minua alkoi kuitenkin entistä enemmän pelottamaan, että mitä jos joutuisin eletyn elämäni johdosta tuomiolle. Ja niin koitti päivä, jolloin pelkoni siirsi minut välittömästi itselleni lähinnä helvettiä olevaan, pimeään paikkaan. Muistin vanhan miehen neuvon, ja otin taskustani esille lapun, jossa hänen nimensä oli. Ajattelin nimeä ja vanhaa miestä, ja toivoin hänet mahdollisimman pikaisesti paikalle. Aikaa kului tovi, ja hän ilmestyi yht'äkkiä näkökenttääni. ”Ota kädestäni kiinni.”, vanha mies sanoi. Tartuin kiinni hänen käteensä, ja samalla olimme jossakin muualla, avarassa ja valoisassa tilassa. ”Kiitos.”, totesin vanhalle miehelle hänen avustaan.

”Yritä jatkossa olla joutumatta tukaliin tilanteisiin.”, vanha mies totesi. ”Yritän.”, sanoin hänelle takaisin. Kiitin häntä vielä kertaalleen, ja siirryin takaisin ajatuksellani luotuun talooni. Kului jonkin aikaa, ja minua alkoi tympäisemään päivittäiset rutiinit. Olemassaolossani pitäisi olla jotakin muutakin, ajattelin itsekseni. Niinpä lähdin etsimään Jumalaa.

Keskitin tahdonvoimani äärimmilleen, ja pyrin kuvittelemaan Jumalan läsnäolon. Samassa siirryin suuren rakennuksen sisäpuolelle, jonka seinät, lattia ja katto olivat valkoiset. Mitään valolamppuja tilassa ei ollut, vaan tila valaisi itse itseään. Huoneen keskellä istui tuolilla ihmisen kokoinen valo-olento, joka oli muodostunut pienen pienistä, toisiaan kiertelevistä, valkoisista valopalloista. Hahmo muistutti ihmistä ääriviivoiltaan.

”Tervetuloa.”, Jumala sanoi. ”Kiitos.”, totesin hänelle takaisin. ”Onko olomuotosi aina tällainen?”, kysyin. ”Ei ole, vaan voin ilmentyä missä tahansa muodossa niin halutessani.”, Jumala vastasi. ”Minua on alkanut kyllästyttää olevaisuuteni toistuvat rutiinit, ja toivoisin sinulta neuvoa.”, totesin Jumalalle. ”Hyvä on, mitä haluaisit tarkalleen ottaen tietää?”, Jumala kysyi. ”Miten maailmankaikkeus on syntynyt, ja miten sinä, Jumala ilmestyit olevaisuuteen?”, minä kysyin. ”En tiedä, oliko maailmankaikkeus ennen minua olemassa, mutta jonakin tiettynä hetkenä minulle syntyi itsetietoisuus, ja aloin käsittämään että olen olevaisuudessa oleva yksinäinen tietoisuus. Koska huomasin asian laidan, päätin kehittää menetelmät luoda uusia tietoisuuksia rajattomaan tilaan, sillä en halunnut olla yksin olevaisuudessa.”, Jumala sanoi. ”Sinä toimit itsekkäästi.”, sanoin Jumalalle. ”Ehkä niin teinkin, mutta sillä tavoin sain itseni olemassaololle tarkoituksen.”, Jumala totesi.

”Miten luominen tapahtuu?”, kysyin Jumalalta. ”Aluksi ennen ensimmäisen uuden tietoisuuden luomista lukitsin tietoisuudestani tasoja, jotta uusien tietoisuuksien luominen tapahtuisi automaattisesti. Loin pitkän harkinnan jälkeen tietoisuuteni eri osa-alueille mekanismeja, jotka ovat pysyviä, lukittuja ja peruuttamattomia. Näihin lukeutuu mm. uusien tietoisuuksien luominen sekä materiaalisen maailman toimiminen. En siis pysty edes itse peruuttamaan luomistyötäni, vaikka sitä haluaisin. Kaikki minun luomani on minun tietoisuudessani, ja minä ylläpidän pysyviä lainalaisuuksia ikuisesti.”, Jumala vastasi.

”Mitä minun tulisi tehdä?”, kysyin. Jumala vastasi, ”Pyri rakastamaan itseäsi, ja jos niin haluat, auttamaan siinä samalla muita. Sinä olet päässyt henkisessä kehityksessäsi pisteeseen, jossa sinun ei ole enää pakko syntyä uudestaan fyysiseen elämään. Rajallisuudessa on kuitenkin helpompi harjoitella tietoisuutensa ominaisuuksien kehittämistä, kuten esimerkiksi keskittymistä ja mielenhallintaa”.

”Miksi olen nähnyt henkimaailmassa vain ihmisiä? Eikö maailmankaikkeudessa ole muita olentoja?”, kysyin Jumalta. ”Henkimaailmassa on lukuisia eri olentolajeja, mutta samankaltaiset olennot on sijoitettu lähtökohtaisesti omiksi ryhmikseen eri paikkoihin, jotta henkimaailmaan sopeutuminen olisi helpompaa.”, Jumala totesi.

”Miksi minua ei autettu fyysisen elämäni aikana?”, minä kysyin. ”Sait apua sen verran, kuin pitikin. Kaikki apu ei ole aina näkyvää, ja henkimaailma voi auttaa, mutta ei koskaan elää puolestasi omaa elämääsi.”, Jumala vastasi.

”Miten tahto ja pelko vaikuttavat?”, kysyin. Jumala vastasi, ”Tahto ja pelko vetävät sekä myönteisiä että kielteisiä asioita puoleensa. Tahdonvoimalla voi saada elämäänsä myönteisiä asioita, kun taas pelkotilat vetävät kielteisiä asioita puoleensa. Tämä lainalaisuus toimii sekä henkisellä että fyysisellä tasolla, mutta henkisellä tasolla sen toimiminrn on huomattavasti nopeampaa.”.

”Miksi emme muista edellisiä elämiämme, vaan synnymme uudestaan maan päälle ilman muistikuvia tai mitään tietoisia ajatuksia menneistä elämistä?”, kysyin Jumalalta. ”Mikäli uudessa elämässä muistaisi menneitä elämiään täysin, olisi henkinen kehittyminen hidasta, ellei jopa olematonta. Fyysisen elämän tarkoituksena on kehittyä eteenpäin, eikä jäädä vatvomaan menneitä. Fyysinen keho antaa keinot edistää henkistä kasvua, ja parhaimmillaan pääsee tasolle, jossa ei enää tarvitse syntyä uudestaan, ellei niin halua.”, Jumala totesi.

”Toteutuuko syyn ja seurauksen laki väärintekijöiden kohdalla? Esimerkiksi murhaajien kohdalla?”, kysyin. Jumala vastasi,”Toista henkilöä tietoisesti väärinkohteleva ihminen joutuu seuraavassa fyysisessä elämässään sorretuksi. Esimerkkinä toisen tietoisesti tappavan henkilön tulee kokea fyysisen, ennenaikaisen kuoleman jonkun tai jonkin toimesta.”.

”Rangaistaanko henkimaailmassa luotuja?”, kysyin. ”Henkimaailma ei rankaise ketään, vaan luodut rankaisevat omilla valinnoillaan itse itseään. Tämä ei ole kuitenkaan tarpeen, vaan jokaisen tulisi tiedostaa vajavaisuutensa, ja pyrkiä korjaamaan niitä mahdollisesti tulevassa elämässään.”, Jumala vastasi.

”Mitä tietoisuus on?”, kysyin Jumalalta. ”Tietoisuus on tie, totuus ja elämä. Tietoisuus on luodun tärkein, pysyvä ominaisuus, kuten taas esimerkiksi fyysinen keho ja mieli vaihtuvat alati.”, Jumala vastasi.

”Ovatko kaikki fyysisellä tasolla väitetyn Jumalan äänen kuulleet todellakin kuulleet sinun äänesi?”, kysyin. Jumala totesi, ”Eivät todellakaan. Edes minä en ehdi joka paikkaan samanaikaisesti, vaan suurin osa sisäisesti kuultavista äänistä on henkimaailman eri olentojen kommunikointia. Osa olennoista on hyvää tarkoittavia ja osa pahansuopia. Niin sanottu Pyhä Henki on myönteisten henkien yhteydenottoja.”

”Mitä valaistuminen on?”, minä kysyin Jumalalta. ”Valaistuminen on elämistä 'tässä ja nyt'-hetkessä, ilman ajatuksia murheista.”, Jumala vastasi. ”Jumala, kiitos vastauksistasi ja käyttämästäsi ajastasi kysymyksiini. En halua pidätellä sinua enempää.”, totesin. Hyvästelin kädenheilautuksella Jumalan, ja ajattelin siirtymistä luomaani taloon. Samassa siirryin paikasta toiseen.

Aloin tekemään tutkimusretkiä henkimaailman rajattoman tilan suhteen, ja törmäsin mitä eriskummallisimpiin paikkoihin. Huomasin, että niinsanottuja taivaita oli lukemattomia, kuten myös niiden vastakohtia, helvettejä. Yritin parhaani mukaan neuvoa olentoja pääsemään pois omista harhakuvitelmistaan, mutta suurimmalle osalle neuvoistani ei ollut minkäänlaista apua.

Opin niinsanotun telepatian, joka perustuu symbolien käyttämiselle. Näin pystyin ymmärtämään kaikkia olentoja ja heidän käyttämiään kieliään.

Eräänä hetkenä mieleeni tuli järisyttävä ajatus, että jonakin päivänä fyysisen todellisuuden kaikki kirjoitettu informaatio tuhoutuu, ja kaikki on aloitettava sillä puolella alusta. Tämä ei onneksi päde henkimaailmaan, sillä Jumalan lainalaisuuksissa kaikki tietoisuuden tasolla ajateltu säilyy ikuisesti, ja siihen on pääsy kaikilla henkimaailman edustajilla.

Minua alkoi hieman kaduttamaan se, mitä henkimaailmaan tullessani tein mainitsemani kauniin naisen kanssa. Olinhan tavallaan kironnut uuden valo-olennon syntymään lukuisia kertoja fyysiseen maailmaan, jotta hän oppisi henkiset lainalaisuudet rajallisen kehon avulla.

Muistelin edellistä elämääni, ja omissa pohdinnoissani tulin siihen loppupäätelmään, että tärkeintä elämässä on oppia pitämään ajatuksensa kurissa, ja tähän oivana apuvälineenä toimii meditaatio. Enkä seurannut onneksi sokeasti muita, vaan löysin totuuden sisältä itsestäni.

Pohdin myös, että yksi elämän tärkeimmistä päämääristä on luominen. Tuhoaminen on paljon helpompaa, eikä se vaadi juurikaan ponnistuksia.

Fyysisessä olomuodossa on helpompi kehittyä, mutta henkimaailmankin puolella tietoisuuden kehittäminen on mahdollista tiettyyn pisteeseen asti. Kun raja tulee vastaan, ei ole enää tarve kehittää itseään, vaan voi alkaa palvelemaan muita rakkaudessa.

Kuten kävin Jumalan kanssa keskustelua, Jumala on lukinnut itsestään tietoisuuden osia, jotta fyysisen ja henkisen maailman lainalaisuudet säilyvät muuttumattomina. Materiakin on olemassa Jumalan tahdonvoimalla. Jumala saa myös tarkoituksen luoduistaan ja luomastaan.

Syntymällä fyysiseen kehoon tasapainotamme tietoisuuden ominaisuuksia. Ominaisuuksia painotetaan elämä elämältä eri tavoin, jottei tulisi kahta samanlaista elämää, sillä silloin ei tapahtuisi kehitystä eteenpäin.

Päättelin, ettei mitään ulkoisia palvontamenoja Jumalan suhteen tarvita, vaan totuus on meissä itsessämme. Tarkoituksena on oppia palvelemaan muita, ja luomaan.

Tietoisuudet syntyvät Jumalasta, ilman rajoituksia. Alussa kaikki on mahdollista, mutta fyysisen syntymän jälkeen ympäröivä todellisuus rajoittaa henkistä kehittymistä takaisin rajattomaan olotilaan. Ensimmäinen tietoisuus, eli Jumala lukitsi itsestään ominaisuuksia ja tasoja jatkuvuuden varmistamiseksi.

Olemme kaikki osa Jumalaa, ja yhteydessä toisiimme. Rakkaus löytyy itsemme jumaluudesta ”tässä ja nyt” -hetkessä. Tietoisuutemme on ikuinen, ja kehityttyämme emme tarvitse fyysistä kehoa, vaan pystymme ottamaan käyttöön kaiken potentiaalin joka meissä on.

Mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus ovat aina läsnä, vaikka fyysinen olemassaolo rajoittaa käsityskykyämme niistä, eikä meillä ole suoraa keinoa muuttaa mennyttä, joka on samanaikaisesti olemassa. Rajattomassa olotilassa pystyisimme siirtämään elämiemme välillä informaatiota. Käytännössä olemme tälläkin hetkellä jokainen elämässä useita elämiämme, vaikka emme sitä tiedostakaan.

Mikään tai kukaan ei ole toisen yläpuolella, vaan rajattomat ominaisuutemme ovat yhdenvertaisia. Sen sijaan fyysisellä tasolla eroamme toisistamme oppimiemme kykyjen suhteen. Uskontojen ja vakaumusten ei pitäisi saada erityiskohtelua, eikä niiden kritisoimista tulisi kieltää, sillä ne ovat jälkikäteen opeteltuja asioita.

Totuus löytyy jokaiselta sisältään, eikä ihmisten kirjoittamista kirjoista. Niistä ei löydy puhdasta ja täysin värittämätöntä totuutta. Rajoitettu uskomusjärjestelmä ei ole ratkaisu onnelliseen elämään, mikäli siihen on päästy pakolla tai pelottelulla. Onnellisessa eli rakkaudellisessa elämässä ei ole pakkoa tai pelkoa.

Opetuksissa ei saa käyttää pakkoa tai väitettä lopullisesta eli ehdottomasta totuudesta. On korostettava ihmisen henkilökohtaista vastuuta sekä asioiden kyseenalaistamista. Elämä voi olla rakkaudesta kumpuavaa palvelutehtävää, jonka aikana pitää myös huolehtia omasta hyvinvoinnista.

Tietoisuuden kehittymisen mittareita voivat olla esimerkiksi ne, että millä tasolla päivätajunnassa kykenee olemaan ”tässä ja nyt” -hetkessä, ja minkäläisia unia näkee, sekä kuinka tietoinen on unien mahdollisista neuvoista.

Niinkutsuttu aika on liikettä. Aika on muutosta. Aika on suhteellista. Aika on tiloja.

Elämän eräs tarkoitus on ymmärryksen laajentaminen, joka toimii välineenä avun tarjoamiseen kanssaihmisilleen, muille luoduille ja myös luonnolle. Elämään kuuluu olennaisesti nöyryys, koska aina välillä sitä huomaa kuinka erehtyväinen onkaan. Vapaan tahdon vastainen toiminta on suurin virhe minkä voi elämässään tehdä. Kukapa haluaisi tuhlata elämäänsä hukkaan.

Vapaaseen tahtoon liittyy läheisesti ajattelun vapaus, mikäli suinkin pääsee eroon ehdollistamisesta.

Minua alkoi kuitenkin lopulta henkimaailmassa olo kyllästyttää, joten päätin syntyä uudestaan. Ja niin aikojen saatossa tapahtui.